Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

”Ratsukon suoritus joudutaan hylkäämään…” KUVAPOSTAUS

26.01.2013, vicki

Kuten otsikosta voi päätellä, estekisat ei mennyt hyvin. Tippumisia tuli ainakin viisi ja muita hylättyjä ratoja noin. kolme.

Itse menin Billyllä ja pääsin vain kolme estettä, kunnes tipuin. Billy oli mennyt jo puomiluokassa ja ristikkoluokassa, joten oli innostunut. Kiitolaukalla ne kolme estettä ja sitten Billy juoksi verkka-alueelle ja tipuin. Jäin oikeasta jalustimesta kiinni ja tipuin Billyn jalkoihin. Kenkä ei irronnut eikä kuminauha jalustimesta, joten makasin vain siinä. Vedin toisella kädellä ohjista maatakohti, jottei Billy lähtisi juoksemaan ympäri kenttää minä mukana. Ja toisella kädellä huidoin Billyn jalkaa pois oman jalkani päältä. Tässä vaiheessa luulin, että kuolen siihen paikkaan. Sitten iskä lähti melkein heti pienellä juoksulla ottamaan Billyä kiinni. Huusin vaan; ”älä juokse, Billy lähtee kohta” . Sitten siihen tuli meidän ratsastuksenope ja open isä. Iskä piti Billyä kiinni ja muut irrotti mua. Sitten takaisin selkään ja verkka-alueella loppuravit. Se oli jotenkin ärsyttävää kuulla: ”Ratsukon suoritus joudutaan hylkäämään selästä suitsumisen vuoksi”, sillä olisin ehkä päässyt vielä selkään siinä, kun roikuin Billyn kaulalla, mutta en jaksanu yrittää, koska roikuin kaulalla pahasti.

Sitten kuviin (pahoittelen naamojen suttausta, syystä että: ilmeet tai en halua paljastaa henkilön kasvoja)

Tuossa on se kisarata, yhteensä 7estettä ja siis 40cm luokka

Ja tuossa on sitten se, minkä kerkesin mennä kunnes X kohdalla tipuin.

apujoukot, pikkusisko selässä ja Napsun ilme<3

Siinä sitten yks jo tippui radan jälkeen

Tuossa oon menossa Billyn selkään, pikkusisko tulossa radalta (sijoittui 3)

Siinä ristikkoluokan palkintojenjako

Tuossa oon hypännyt kolmosesteen

Ja tuossa punasen X kohdalla tipun, tippumisesta ei ole kuvia, sillä iskä lähti pelastaa mua 😀

Ja loppuravit tippumisen jälkeen

alkuraveja

ja tuossa oon tulossa kakkoselta, kolmoselle menossa

Ei tullu ruusuketta mukaan kisoista

Billystä kuva, ku olin tallilla kerran yötä (kännystä otettu, laatu sen mukanen)

Mun muokkaama kuva kännykällä 🙂

Tässä kuva torstailta, kun kävin Emman luona

Otin alkukäynneillä aurinkoa

Muuten hyvä kuva, paitsi mun ilme

sisko toi raipan, ku Emma ei halunnu liikkua mihinkään

minikavioo

laukkaa

Tässä tappokengät, joista jäin kiinni

Ja taas yks mun muokkaama kuva kännykällä

Yks kuva siskosta ja Napsusta radalla

Kuivatettiin Emmalle paperikassillinen leipää 🙂

Tässä ei ollut kaikkia kisakuvia tai Emmalla ratsastuskuvia, sillä joudun muokkaamaan kaikki kuvat Paintilla, mikä on aika rasittavaa….Mutta tuossa nyt suurinosa kuvista 🙂


6 vastausta

  1. vicki sanoo:

    kiiiitos!

  2. vicki sanoo:

    Ei sattunu ku nilkkaan vähä sit illalla….

  3. Siiri sanoo:

    niiin ja kivoja kuvia!

  4. Siiri sanoo:

    Hyvä Tara;) Ja voih vicksu, eikai sattunut pahasti? 🙂

  5. vicki sanoo:

    kiitos

  6. Jane sanoo:

    Kiva kuvapostaus!:-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *